Suntuubi-palvelussa käytetään evästeitä. Palvelua käyttämällä hyväksyt evästeiden käytön. Lue lisää. OK

RATSASTUS- JA HEVOSTAITOMERKIT

SRL:llä on eritasoisia hevostaitomerkkejä, niin vasta-alkajille kuin ratsastusharrastuksessaan jo pidemmälle ehtineille. Merkkisuoritusten avulla on tarkoitus kohottaa määrätietoisesti hevosten ja ratsastajien tasoa sekä tuoda tavoitteellisuutta harjoitteluun. Suoritetut merkit ovat myös saavutetun taidon todisteena.

Ratsastusmerkkejä voivat suorittaa kaikki SRL:n jäsenseurojen jäsenet. Merkkisuoritukseen kuuluu sekä koulu- että esteosio. Ratsastusmerkkien osasuorituksen eivät vanhene ja ne voidaan suorittaa eri paikkakunnilla eri järjestäjän toimesta.

Ratsastusmerkin suorittaneiden nimet julkaistaan Hippos-lehdessä sekä suoritusmerkintä tulee näkymään jäsenen seuraavan vuoden jäsenkortissa. Merkin suorittaneen on mahdollista myös tilata SRL:stä maksullinen ratsastusmerkki.

Ratsastusseura Aramara ry:n jäsenistä C-merkin ovat suorittaneet:

Kaudella 2011-2012

Iina Arvaja, Krista Saraniemi

Kaudella 2008-09

Anniina Kopsa, Heli Anttila, Hannele Korpi, Tia Kelander, Sonja Nieminen, Aurora Talvi, Heli Nurmesviita, Elina Mäkinen ja Tuulia Halla-aho.

Kaudella 2007-08

Kati Kääntä, Karoliina Kääntä, Jenni Heinonen, Helmi Jetsu, Anniina Puttonen ja Saana Kaarenpää.

OSASUORITUKSET

8.4.12 C-merkin koulukokoe 

Krista Leander, Julia Tikka, Niina Tikka, Aino Huujärvi, Lyydia Linden

6.5.12 60 cm estekoe

Riikka Kallioniemi

Merkkisuorituksesta on mainittava aina etukäteen - ilmoittautumisen yhteydessä. 

25.4.10 B-merkin koulukoe

Elina Mäkinen, Riikka Rämö, Saana Kaarenpää, Sonja Nieminen, Tia Kelander, Heli Nurmesviita, Hannele Korpi, Emilia Mäkinen

6.5.12 80 cm estekoe

Anniina Puttonen

Merkkisuorituksesta on mainittava aina etukäteen - ilmoittautumisen yhteydessä.

Hevostaitomerkki suorituksia

Minimerkki

Nina Nurmesviita kesäkuu 2007

Kiia Vallintaus kesäkuu 2007

Kaisu Toivonen toukokuu 2010

Katriina Saraniemi toukokuu 2010

Johanna Örn toukokuu 2010

Alisa Kansanaho toukokuu 2010

Perushoitomerkki

Anniina Kopsa kesäkuu 2007

Anniina Puttonen kesäkuu 2007

Karoliina Kääntä kesäkuu 2007

Tia Kelander kesäkuu 2007

Helmi Jetsu kesäkuu 2007

Julia Tikka toukokuu 2009

Sonja Kontiokorpi toukokuu 2009

Emilia Mäkinen toukokuu 2009

Helmi Puttonen toukokuu 2009

Veera Mäkelä toukokuu 2010

Suvi-Tuuli Örn toukokuu 2010

Iina Arvaja toukokuu 2010

Krista Leander 2011

Krista Saraniemi 2011

Hoito I-merkki

Anniina Kopsa toukokuu 2008

Anniina Puttonen toukokuu 2008

Sonja Nieminen toukokuu 2008

Aurora Talvi toukokuu 2008

Helmi Jetsu toukokuu 2008

Karoliina Kääntä toukokuu 2008

Helmi Puttonen toukokuu 2010

Krista Saraniemi toukokuu 2010

Krista Leander toukokuu 2010

Emilia Mäkinen toukokuu 2010

Julia Tikka toukokuu 2010

Sonja Kontiokorpi toukokuu 2010

Aino Huujärvi toukokuu 2010

Iina Arvaja 2011

Alisa Kansanaho 2011

Hoito II-merkki

Helmi Jetsu toukokuu 2010

Anniina Kopsa toukokuu 2010

Anniina Puttonen toukokuu 2010

Karoliina Kääntä toukokuu 2010

ERILAISIA MERKKEJÄ:

Minimerkki   Merkki on tarkoitettu alle 10 vuotiaille. Merkin vaatimukset tallin ja heppakerhon säännöt, hevosen harjaaminen ja kavioiden puhdistaminen, harjojen ja niiden käyttötarkoituksen tunnistaminen, riimun laittaminen hevoselle, hevosen taluttaminen ja sitominen, suitsien ja satulan osien tunnistaminen, satulointi ja suitsinta, sekä erilaiset suojat

Perusmerkki   Merkki on tarkoitettu aloittelijoille ja yli 10 vuotiaille. Tavoitteena on oppia perusasiat hevosen hoitamisesta ja oppia hoitamaan hevonen tunti kuntoon. Merkin vaatimukset samat kuin minimerkissä.

Hoito1   Tavoitteena on oppia hevosen hoitajalle tarpeelliset tiedot. Merkin vaatimukset samat kuin minimerkissä, sekä lisäksi talliympäristö, hevosen perustarpeiden tunnistaminen, loimet ja loimittaminen, hevosen varusteiden huolto, hevosen rakenne, hevosen värit ja merkit, hevosrodut, hevosen lisääntyminen, perustietous kengityksestä ja kavioiden huollosta, ruokinnan perusteet ja hevosen peseminen

Hoito2     Merkin tavoitteena on oppia hevosen omistamiseen vaadittavat perus taidot. Vaatimuksina samat kuin aikaisemmissa merkeissä, sekä lisäksi hevosen kuljettaminen, hevosen juoksuttaminen, hevosen valmistaminen kilpailuihin ja näyttelyyn, hoito ja ruokinta kilpailupäivänä ja sen jälkeen, hevosen esittäminen maasta käsin, apuohjat, kankisuitsitus sekä hevosen ostaminen ja hyvän tallin tunnistaminen

Lääkintämerkki     Tavoitteena oppia tunnistamaan terve ja sairas hevonen, sekä antamaan oikea ensiapu. Vaatimuksen tunnistaa terveen hevosen tuntomerkit, hevosen päivittäinen tarkastaminen, normaalit elintoiminnot, yleisimmät taudit ja niiden oireet, ulkoiset vauriot, milloin  ja miten kutsua eläinlääkäri, tärkeimmät lääkkeiden annostavat, pinteleiden ja hauteen laittaminen sekä ihmisen hätäensiapu

Ruokintamerkki    Tavoitteena oppia ruokinnan perusteet ja eri rehut. Vaatimuksina hevosen ruuansulatuksen tunteminen, ravintoaineet, vitamiinien ja kivennäisten merkitys, ruokinnassa käytettävät rehut, eri rehujen merkitys, sisäruokinnan toteutus, ulkoruokinnan toteutus, erilaisten hevosten ruokinta, ruokinnan ja terveyden vuorovaikutus, yleisimpien rehujen paino ja erilaisten rehujen tunnistaminen

©2017 Ratsastusseura Aramara Ry - suntuubi.com